Eläkeuudistuksia ei pidä tehdä tasa-arvon kustannuksella
Hyvinvointivaltiomme leikkaustarpeista on tehty monenlaisia avauksia viime aikoina. Näinpä Suomessa keskustellaan jälleen eläkejärjestelmän säästöistä. Ehdotuksena on ollut tarkastella eläkejärjestelmän menoja, kuten palkattomien kausien eläkekertymää. Sopeuttamista pidetään perusteltuna, sillä se kohdistuu tuleviin eläkkeisiin eikä vaikuta työnteon kannusteisiin.
Yhtenä esityksenä on ollut leikata eläkekertymää korkeakoulututkinnoista sekä palkattomilta kausilta, kuten vanhempainvapailta. Tällaiset ehdotukset saattavat ensi silmäyksellä näyttää teknisiltä muutoksilta eläkejärjestelmään. Todellisuudessa niillä olisi kuitenkin selvä sukupuolivaikutus.
Suomessa naisten ja miesten eläke-ero on edelleen merkittävä. Eläketurvakeskuksen mukaan naisten keskimääräinen kokonaiseläke on 1 893 euroa kuukaudessa ja miesten 2 349 euroa. Ero, noin 450 euroa kuukaudessa, ei synny eläkkeellä vaan rakentuu koko työuran aikana palkkaerojen, työmarkkinoiden sukupuolittumisen ja hoivavastuiden epätasaisen jakautumisen seurauksena.
Samalla tiedetään, että Tilastokeskuksen mukaan 58 prosenttia korkea-asteen tutkinnon suorittaneista on naisia. Jos tutkinnosta kertyvää eläkettä heikennetään, vaikutus kohdistuu väistämättä enemmän naisiin.
Toinen esillä ollut muutos koskee eläkekertymää vanhempainvapailta. Vaikka vanhemmuus kuuluu molemmille vanhemmille, käytännössä Kelan tilastojen mukaan äidit pitävät yhä selvästi suurimman osan vanhempainrahapäivistä. Näin ollen myös tämä leikkaus kohdistuisi keskimäärin enemmän naisten tuleviin eläkkeisiin.
Eläkejärjestelmän uudistaminen ja julkisen talouden tasapainottaminen ovat tärkeitä tavoitteita. Säästöjä ei kuitenkaan pidä tehdä tavalla, joka vahvistaa jo olemassa olevia eroja. THL:n mukaan iäkkäiden naisten köyhyysriski on miehiä suurempi, ja yli 80-vuotiaista naisista pienituloisia on lähes kaksi kertaa enemmän kuin samanikäisistä miehistä. Jos koulutuksen ja hoivan eläkehyötyjä heikennetään, tämä ero kasvaa entisestään.
Eläkejärjestelmän pitäisi tunnistaa työuran aikaiset realiteetit: hoivatyö, perhevapaat ja kouluttautuminen ovat kaikki yhteiskunnalle arvokkaita asioita. Jos näistä kertynyttä eläketurvaa heikennetään, viesti on ongelmallinen – erityisesti nuorille naisille, joiden työurat ovat jo valmiiksi katkonaisempia perhevapaiden vuoksi. Se voi myös vähentää halua perheellistyä ja heikentää perheellistymisen edellytyksiä entisestään.
Eläkeuudistuksia tarvitaan, mutta niiden vaikutuksia on arvioitava myös tasa-arvon näkökulmasta. On syytä kysyä, kuka lopulta kantaa suurimman vastuun tehdyistä päätöksistä ja millä hinnalla. Kenen eläketurvaa heikennetään? Jos eläkesäästöjä haetaan koulutuksesta ja hoivasta, hinta on kova niille, jotka jo kantavat suurimman vastuun lastenhoidosta, omaishoidosta ja matalapalkkaisista hoiva-aloista. Tälläiset päätökset eivät ole vain talouspolitiikkaa – eikä näin rakenneta kestävää pohjaa uudelle yhteiskuntasopimukselle, joka kantaisi muuttuneessa maailmassa.